OTP HARJOITTELI JUPAA VASTAAN HEINÄPÄÄSSÄ

1.4.2016

OTP HARJOITTELI JUPAA VASTAAN

OTP pelasi Lauantaina harjoitusottelun JuPa:n kanssa. Lopputulos oli JuPalle
1-2 (0-0). Itse ottelusta lienee tärkein kerrottava se, että Niko Junkkari pelasi
ensimmäisen ottelunsa OTP:n miehistössä. Niko on kovan luokan vahvistus Red Devilsien puolustusosastolle. OTP ei saanut jalkeille aivan ykkösmiehistöään, mutta toisaalta päävalmentaja Iiro Koivulalle jäi kuitenkin peluutettavaksi 21 pelaajaa. Tällainen rotaatio ottelun sisällä vaikeuttaa aina joukkueena pelaamista, ja näin kävi nytkin. Kraft- pelissä hyvin toiminut puolustuspeli oli nyt kaukainen muisto, siksi sekavaa kotijoukkueen puolustaminen nyt oli. Toki tilanteiden valossa kumpi tahansa olisi ottelun voinut voittaa, mutta nyt maalinälkä oli vierailla suurempi.

 

Ajoittain pallollinen peli oli ihan mallikasta , mutta seuraavassa hetkessä saattoi tilanne olla jo omassa boxissa. Kenttätasapaino oli luvattoman heikko läpi ottelun. 1-0 johtomaalin teki toisen jakson alkupuolella Haris Dzuho, Ville Valkaman hyvästä esityöstä. Paljon ei aikaa tästä kulunut, kun JuPa kuittasi kahdella maalilla viiden minuutin sisään. OTP nosti lisää hyökkäysvoimaa ylös ,ja painoikin loppuajan peliä enemmän vieraiden päätyn, mutta tulosta ei syntynyt. Muutamassa viime pelissä on kaava ollut melkolailla sama; paikkoja saadaan luotua, mutta viimeistely on heikkoa. JuPa oli kuitenkin taitava joukkue ja ansaitsi voittonsa, sitä on toki turha selitellä.

OTP pelaa vielä vähintään kaksi harjoitusottelua ennen kuin sarja starttaa 16.4 Kemissä. Näistä tiedotetaan täällä facessa hyvissä ajoin. Ja kannattaa muutenkin pysyä linjoilla......
- The Red Devils of OTP-