OTP haki pisteen vaasasta

23.7.2017

OTP sai pisteen Elisa stadionilla pelatusta VIFK-OTP ottelusta. Samalla katkesi VIFK:n kuuden ottelun voittoputki.
Piste oli tärkeä nuorelle joukkueelle sarjapaikan säilyttämistä ajatellen. 
Peliin lähtö oli joukkueelle vaikea kun kokoonpanosta puuttui pari avauksen pelaajaa erinnäisten syiden vuoksi. Hannes Seikkalan loukkaannuttua vielä alkulämmitelyssä kaventui vaihtopenkki entisestään. Santeri Laatikaisen vielä loukkaannuttua pelin ensimäisen jakson puolivälissä näytti pelistä tulevan vaikea OTP:lle. Joukkue kuitenkin osoitti olevansa erittäin sitkeä ja valmis tekemään töitä pisteiden eteen. Joukkue esitti ehkä kauden parasta joukkuepelaamista joka oli tuoda jopa kolme pistettä joukkueelle. A-P Mansikkamäki tuhlasi jo avausjaksolla selvän maalipaikan ohjattuaan viidestä metristä pallon ohi tyhjän maalin. Jyri Vääräniemellä oli lopussa vielä todellinen huippupaikka viedä OTP johtoon mutta vieraiden maalivahti pelasti juuri ja juuri VIFK:n takaiskulta.
Joukkueelta siis hyvä peli ja torstaina jatkuu pisteiden metsästys kun vieraaksi castrenille saapuu JBK Pietarsaaresta. 
https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&778621

RED DEVILS OF OTP